perjantai 31. toukokuuta 2013

Junnuilta




Torstaina 30.5. pidettiin siniselle ryhmälle jo kolmas junnuilta, ja vihreän ryhmän purjehtijat pääsivät ensi kertaa vesille! Yhteisellä neliöradalla, jota purjehtijat kiersivät oman taitotaonsa mukaan, harjoittelu sujui hyvin, ja kakki pääsivät sekä kryssimään että ajamaan myötätuulta.


Ensi tiistaina pidetään Näsiselällä jälleen junioreiden viikkokilpailut, kaikki purjehijat puoli viideltä rantaan!



Ensi viikolla starttaavat myös ÄNNÄn jollakoulut, kurssien tiedot ja ilmoittautumisohjeet löytyvät sivulta Jollakoulut 2013. Vielä ehtii lähettää ilmoittautumiset!

Aada

perjantai 24. toukokuuta 2013

Junnuilta 2


Eilen torstaina pidettiin toinen junnuilta jatkoryhmän junnuille kelin ollessa mitä hienoin. Ensi tiistaina pidetään jälleen junnujen viikkokisat, kaikki kynnelle kykenevät hiukan ennen viittä rantaan!


Myös ohjaajamme Salla pääsi kokeilemaan uutta venettään. Kuulemma kulkee hienosti!

Aada

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Wear it!


Purjehdus sai viime viikonloppuna näkyvyyttä, kun maailmalla järjestettiin kansainvälinen Pelastusliivit päälle -tapahtuma. Ideana oli, että mahdollisimman moni pukisi liivit päälle samana päivänä ja tehtäisiin maailmanennätys. Myös Suomessa, Helsingissä, järjestettiin aiheen tiimoilta Flashmob, joka videoitiin. Saattaa olla että videolta löytyy tuttuja...

Wear it Helsinki flashmob

Lisää informaatiota aiheesta löytyy mm. tapahtuman facebook-sivulta:

Wear It Finland

Aada

Junnukisat




Ensimmäinen junnukisa pidettiin eilen tiistaina napakassa kevättuulessa. Osanottajia oli vielä kohtalaisen vähän, kaksi Zoom-purjehtijaa ja neljä Oti-purjehtijaa. Sää oli mitä hienoin, aurinko paistoi ja tuulta oli reippaat 8 metriä sekunnissa. Fiilikset tuntuivat olevan kaikilla osallistujilla katossa! Seuraavat junnujen viikkoisat pidetään ensi viikon tiistaina, kaikki mukaan tutustumaan muiden seurojen purjehtijoihin ja muistelemaan viime kesänä opittuja purjehdustaitoja!

Viikkokisojen tulokset löytyvät täältä

Aada