sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Purjehduskesä 2016 on alkanut - muista ilmoittautua kesäleirille!

Junnujen purjehduskausi 2016 on vauhdissa. Tähän mennessä on jo ehditty osallistua tiistaikisoihin, pitää treenejä Jänissaaressa ja saada yhden viikon jollakoulu päätökseen. Ensi viikolla starttaavat alkeiskurssit kahdeksi viikoksi, ja juhannuksen jälkeen leireillään Ruovedellä!





Näsijärven purjehdusseuran ja Tampereen pursiseuran yhteinen junnuleiri järjestetään Kesämäessä, Ruovedellä ti 28.6. - la 2.7. Leirillä yövytään teltoissa, saunotaan, uidaan, purjehditaan, leikitään, urheillaan ja pidetään hauskaa kaikkien Tampereen junioripurjehtijoiden voimin.

Leirin hinta on 95€, sisältäen bussikuljetuksen Kesämäkeen ja ylläpidon. Lähtö leirille on tiistaina klo 9.00 ja paluu lauantaina klo 12.00. Säähän sopivan vaatetuksen ja henkilökohtaisten hygieniatarpeiden lisäksi mukaan tarvitaan:
  • Makuupussi
  • Ruokailuvälineet: muki, lusikka, haarukka, veitsi, syvä lautanen (matala lautanen) omassa pussissaan, jossa on lenkki.
  • Purjehdusvarusteet, mukaanlukien pelastusliivit. (jos et omista liivejä, kysy etukäteen lainaan N:n ohjaajilta)
  • Sauna- ja uimakamppeet
  • Vesipyssy tai muu kostea kanuuna merirosvojen varalta.
  • Jesaria
 joitain lisätietoja ja ilmoittautumislomake löytyy täältä. Tarkat ohjeet sisältävä leirikirje ilmestyy viimeistään viikkoa enne leirin alkua.

HUOM! Tarvitsemme leirille kuljetuskalustoa ja innokkaita vanhempia auttamaan leirin aikana (täydellä ylöspidolla). Jos haluat osallistua, ilmoittaudu TaPS:n junnupäällikölle (Riku salminen: 050 48 21 270, junnupaallikko(at)taps.fi).